eläinoikeusantologia

Hei eläinten ystävät!

En enää päivitä tätä kuin satunnaisesti. Aion lähiaikoina aloittaa blogiosuuden eläinoikeusrunokäännöksistä.

Teen blogiantologiaa lajisortoaiheisista runoista ja runollisen kauniista proosapätkistä. Olisi hienoa, jos tarjoaisit omia runojasi kuvan kera tai ilman. Edistyn hitaasti, mm koska joudun kyselemään tekijänoikeuksia, vaikka teen tätä täysin epäkaupallisesti.

Yhdysvalloissa on tekijänoikeuksien suhteen helpompaa, löysin tämän mahtavan sivuston https://www.all-creatures.org/poetry/ar-poetry.html. Eeva Kilpi puolestaan on kirjoittanut koskettavan runokirjan Animalia, jossa on paljonkin eläinoikeussanomaa. 

Tämän blogin runoja tai kuvia ei saa käyttää spesistisiin (lajisortoa edistäviin) tarkoituksiin tai eläintuotteiden markkinointiin. Muuten runot ovat vapaasti käytettävissä, jos tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta, ja kaikki kuvat vapaasti.
Omia runojani julkaisen blogini osassa omat eläinrunoni.(en päivitä enää kuin satunnaisesti)

Vuonna 2020 ilmestyneitä runokirjoja ovat  Lilja Pääsky: Susi nimeltä Lumo, ja muita eläintarinoita joita ei koskaan pitäisi unohtaa ja Anne Hänninen: Sepelkyyhkyt, jossa on metsästyksen vastaisia runoja.

 
Herkän runollisia hetkiä!

Annika Lemola

LINTU

Tule lintu, lennä lintu, pois sitehet, poikki paula, kahlehetta kaunis kaula, ilman aavimman ilossa sielusi sävelet laula!

Kussa laulu kuulunevi, kevät siellä siintynevi salon synkimmän sisähän, pirttihin ikävän pitkän.

Mies pitkän pimeän mielen, metsän aution asuja, istuja tupasen tumman, autiompana ajatus, tunto monta tummempana, sydän synkkinä näkyinä, kuolon kanssa kasvotuksin, kuulevi sävelen vienon, kuuntelevi kuin unessa:

Ollet lohtu luottamani, viesti viikon vuottamani, laulat korpeni kukiksi, maani marjankasvavaksi, sydänroutani runoksi! En sua ansoin ma ajelle, omakseni, onnekseni kärkkyne käsin verisin. Viipynet visertämässä, mieli tumma tuntenevi: kirkas on elämän riemu.

Tohtinet lähemmä tulla, yksinäinen ymmärtävi: sydän lämmin on lähellä. Istut laulajan olalle, laulaja ilahtunevi.

Otto Manninen

ROTTA JA ROTANLOUKKU

 

Kerrostalon nurmikolla kuljeskeli ruskea rotta

asumuksenaan Liisalta vanhaksi jäänyt potta.

 

Melkein kaikki asukkaat rottaa vihaa,

siksi he asensivat rotanloukkuja pitkin pihaa.

 

Liisalla on kaksi lemmikkirottaa kotonaan,

ja hän antaisi ruskeankin rotan elää vaan.

 

Hän ymmärsi, että rotat ovat hänen ystäviään,

kotonaankin lemmikkinä niitä päivittäin nään.

 

Helenalla oli naapuritalossa musta kissa,

joka välillä auringossa loikoili ajatuksissa.

 

Kissa ulkoillessaan ruskean rotan pihalla näki,

lähellä myös Unto sekä melkein koko talonväki.

 

Unton taskussa oli juuri rotalle tarkoitettu ansa.

Rotan reitille suunnitteli sen illanmittaan laittavansa.

 

Rotanloukun virittämiseen liittyy aina kuitenkin riski.

Rotalle tarkoitettu ansa laukesi ja Unton sormille iski.

 

Helenan kissa päätti rotan hengen pelastaa,

ja siitä ainakin Liisa elämäänsä paljon iloa saa.

 

Kissa suussaan rotan rappuun kantoi,

ja nähtyään Liisan hänelle saaliinsa antoi.

 

Rotasta tuli kolmas lemmikki Liisan elämään,

ja siitä Helenan kissaa tulen paljon kiittämään.

 

Markku Nuutinen

kuva: Pixabay

 

 

SINÄ VOIT VALITA

Tämä on ilon, rakkauden ja rauhan vuodenaika.

Miksi täyttäisit sen ahneudella ja vihalla?

Tänä vuonna kun juhlit

jätä liha pois lautaseltasi.

Oletko ajatellut ihanan suloisia eläimiä

suljettujen ovien takana kärsimässä

vain lihansyöjien tähden.

Ajatteletko ettei niillä ole aivoja?

Ajatteletko että ne eivät tunne kipua?

Ei ole oikeutta

on vain ahneus ja houkutus

tappaa viaton eläin

vaikkei ole nälkään nääntymässä.

Sinulla on vaihtoehto.

Sinä voit valita

tukeaksesi niitä joilla ei ole ääntä.

Ennen kuin syöt

mieti itseksesi

onko se sydämenlyönnin lopettamisen arvoista.

oma käännös Katie Sceatsin runosta You have a choice

https://www.all-creatures.org/poetry/ar-poetry.html

ELÄIMEN VARMUUS

aalto muuttaa kallion

jälki aallon säilyy muuttuen

kala nielee ravinnon
ja sylkee hiekan
sylkemänsä hiekka asettuu
kala nielee ravinnon
iso kalan nielee
ravinnon nielleen
ravintona nielee

ratkaisuaan kenties lykkään nähdessään
omenankukkia niin läheltä kuin ylettää
ja kysyttyään juuri kalliolta onko aallossa
hiilloksen kovaa, tuhkan pehmeää

lintu löytää kotiinsa
jos koti on sillä paikalla
kun sivummalle nostaa sen
ehdollistaa eläimen
luonnollisen varmuuden

kesken oleminen
merkki on elämisen

oksan liike: kesken

Tommi Liimatta
(c) Universal Music Finland / Diu Dau Records Oy.
kuva:PxHere.com

MERIKILPIKONNA

Kiertele meriä,

saaria, niemiä.

Tavoita kaloja

virtojen viemiä.

Sukella syvälle

leikkien ujoa.

Välttele ihmistä,

rotua rujoa,

joka ei arvosta

eläinten eloa.

Sinusta tekisi

rikkaille liemiä.

Mikko Perkoila

kuva: Flickr U.S. Fish and Wildlife Service 
































VERKOSSA

Olen verkon silmässä kala. En pääse pois:
ovat viiltävät säikeet jo syvällä lihassa mulla.
Vesi päilyvä, selvä ja syvä minun silmäini edessä ois.
Vesiaavikot vapaat, en voi minä luoksenne tulla!

Meren silmiin vihreisiin vain loitolta katsonut oon.
Mikä autuus ois lohen kilpaveikkona olla!
Kuka rannan liejussa uupuu, hän pian uupukoon!
– Vaan verkot on vitkaan-tappavat kohtalolla.

Uuno Kailas
kuva: Lynn Greyling CC0






















"Niinpä vaikka niin viatoin 
olen mä poloinen poika, 
eipä rauhassa elellä
minun anneta, asua
kivisissä kartanoissa,
honkaisissa huonehissa,
Luojan luomissa tuvissa,
laupiaalta laitetuissa,
mutta aina ahistavat
mua ihmiset ilolla
kovin jahtikoirinensa,
pyytelevät pyssyinensä."



Ote Pietari Mansikan runosta Jäniksen valitus kirjassa Eläinrunojen kirja

REPO JA JÄNIS

Repo itki reilitteli

kiven päällä kyykyllänsä,

kahen kaupungin kesellä,

kolmen linnan kuuluvilla.

Jänis juoksi katsomahan :

”Mitä itket, repo rukka?

”Tuota itken, jänö rukka:

kuoli mun sukuni suuri

noilla tappotantereilla,

vainovaivoilla sijoilla.

Iso kuoli, äiti kuoli,

kuoli viisi veikkoani,

kuusi kummini tytärtä,

seitsemän setäni lasta.

pienet poikani poloiset,

kaikki tyyni kantamani,

ne on vietynä Virohon,

Saksanmaalle saatettuna,

herroille hetalehiksi,

kauppamiehille kaluiksi.”

”Elä itke repo rukka!

Tule minun turvihini!

avarat asunnot mulla,

pellon pientaret laviat,

hongan juuret huonehina,

kantoset kamariloina.”

Kanteletar

kuva: PxHere

TIMON LAULU

Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;     
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans' monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.
                                                          
Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.

Aleksis Kivi

PANTTERI

Pariisin kasvitieteellinen puutarha 

Katse vain väliaikaista, kaltereiden rikkomaa

häiriintynyttä, mitään sisältämätöntä.

Siinä ei ole maailmaa,

ei sisällä eikä ulkopuolella.

Kevyt jäntevä käynti

pienenee pakkoliikkeistä kehää,

on kuin voima tanssia sielun ympäri

hiipuisi väsymyksen viedessä tahdin.

Joskus kuitenkin silmissä välähtää,

ja jännittyneen hetken vuoksi

uupumus vie kuvan pois,

ei kestä sydämessä kauaa.

oma käännös Rainer Maria Rilken runosta Der Panther

(kuva: Wikimedia Commons)

--- "että on mahdoton sopeutua painovoiman puuttumiseen,

että arkistoista löytyy outoa kuvamateriaalia: kissan pupillit 

leijuvat hätään laajenneina kahden kosmonautin välissä,

raajat hamuavat kamaraa. Putoamisen tunne

ei kuitenkaan vapauta eläintä.

Ilmeisesti luonnottomuus
vaatii omanlaisiaan tietoisuuden muotoja."

Katkelma Kristian Blombergin runokirjasta Valokaaria
(kuva: arkistokuva vuodelta 1963)































"Porkkanasta veistetyt kultakalat
näyttävät vedessä aivan oikeilta.                                          

Varpusparvella ei ole kasvoja vaan olemus.

Sitten yksittäinen varpunen irtaantuu parvesta,
kallistaa päätään, katsoo."


Katkelma Kristian Blombergin runokirjasta Valokaaria
(kuva: Unsplash)

"Eläimissä on käsittämätöntä erilaisuutta, jotkut ovat suunnattoman suuria. Ne elävät

hyvää elämää ja vaarallista, haurasta elämää, joka on niiden ainoa elämä kuten meidän elämämme on meille ainoa. Ne ovat kiistattomia, siinä missä ovat eikä niissä ole 

mitään tyhjää, mykkää tai yksinkertaista. Niiden yhteenlaskettu ihmeellisyys hohtaa  

kauas, ne ovat se, mikä on aivan tavallista,joka päivä, herää ja nukahtaa. Vaikka meitä 

ei olisi koskaan ollutkaan, ne olisivat jo täyttäneet planeetan värin,liikkeen, päämäärän ja tunteen paljoudella. Vaikka meitä ei olisi, ne nauttisivat vedestä,ilmasta ja maasta. Niissä on avain,olen varma siitä."

  ..."ja nekin, jotka olivat täällä jo valmiiksi, jotka löysivät tämän

 planeetan kauan ennen löytöretkien aikaa, jotka mielellään muo-
 dostavat tuhatpäisiä laumoja ja kulkevat raidallisina kukin raito-
 jensa mukaisen savannin halki, juomaan tulviville tasangoille jotka
 ovat juuri räjähtäneet kasvamaan vihreää, uhkeaa typpeä, kaikki
 yhtä innostuneina, elämänhaluisina
 kaikki aivan yhtäläisiä ruumiillisia sieluja."

Runokatkelmia Pauliina Haasjoen teoksesta Planeetta, Otava 2016
(kuva: Pixabay)

Olisiko niin kamalaa, jos kaikki syntyneet saisivat elää?
Olisiko niin kamalaa, jos kaikki saisivat kokea lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja vanhuuden?
Olisiko niin kamalaa, jos kaikki saisivat valita mielitiettynsä ja rakentaa pesänsä?
Olisiko niin kamalaa, jos kaikki äidit ja isät saisivat hoivata pienokaisiaan?
Olisiko niin kamalaa, jos kaikki saisivat käyttää loistavia kykyjään, kokea itsensä tarpeellisiksi, ja elämänsä mielekkääksi?
Olisiko niin kamalaa, jos kaikki lentokykyiset olennot saisivat lentää taivaan vapaudessa? Olisiko niin kamalaa, jos kaikki laukkaavat olennot saisivat laukata arojen lakeudessa? Olisiko niin kamalaa, ellei viattomia saisi vangita?
Olisiko niin kamalaa, ellei viattomia saisi tappaa?
Olisiko niin kamalaa, jos kaikki eläimistä pitävät myös arvostaisivat heitä?
Olisiko niin kamalaa, jos rakkaus tarkoittaisi toisen hyvää?
Olisiko niin kamalaa, jos rakastaisimme?

Beryl Furman
(kuvauspaikka: Eläinsuojelukeskus Tuulispää)