omat eläinrunoni

Hei eläinten ystävät!

En enää päivitä tätä enää kuiin satunnaisesti, koska aloitin kolmannen blogiosion nimeltään eläinoikeuskäännösrunoja.

Olen vantaalainen eläkkeellä oleva kirjastotäti, joka kirjoittaa lajisortoaiheisia runoja.Tykkään yhdistää runoa ja kuvaa. Valokuvista vain harvat ovat omiani, loppujen tekijänoikeudet on sovittu.
Tämän blogin runoja ja  kuvia ei saa käyttää spesistisiin (lajisortoa edistäviin) tarkoituksiin tai eläintuotteiden markkinointiin. Muuten ne ovat vapaasti käytettävissä.

Tämän blogin toisena osana on eläinoikeusantologia, johon kerään toisten runoja ja runollisia proosanpaloja.

Toiseuden ymmärtämistä avartavia lukuhetkiä!, Annika Lemola

                                                        oma edesmennyt kissa sylissä

PUPUJUSSINA

 

Pupujussina petojen keskellä,

siltä se tuntuu,

olla vegaani hyvinvointivaltiossa.

Köyhien keskellä toki erilaista, akuuttien ongelmien äärellä.

 

Miten ihmiset osaavatkin olla niin lämminsydämisiä, herttaisia.

Mutta vain omilleen he ovat, eivät piittaa toisista lajeista,

osa ei erilaisuudesta muutenkaan.

Luotetaan vain viranomaisiin,

että ei olisi kärsimystä ja tuhoa,

mutta eläinten kannalta ei ajatella kun äänestetään.

 

Onneksi on aktivisteja, jotka tuntevat luonnon ja eläinten tuskan,

ja jaksavat taistella, ilman väkivaltaa, joskus itsensä uhraten.

Ja suurenevassa määrin aktivistien ja riistäjien välimuotoja

kaikissa muuttumisen asteissaan.

Jotka jalostavat tätä maailmaa, hitunen kerrallaan,

kukin omalla tavallaan, ehkä vain lastensa tähden.

Ja tätä tehdessään eivät edes huomaa,

miten moni yksilö kaikista elonkirjon lajeista,

saa jatkaa rauhaansa jonkin aikaa vielä.

Enempää ei tohdi toivoa, tämäkin on valtavaa

kokijansa tunteena, ruohonkorren kasvuna.

Eikä voi tietää perhosvaikutuksen merkitystä

pienen eliön elämässä.

kuva: pexels

KASVIT

 

Kasveista on kysymys

elämän antajista.

Ei niitä saa tuhota

kesyttää ja myrkyttää

geenitekniikalla nitistää.

 

Eivät ne ole vain meille ja meidän eläimillemme.

Ne ovat itseisarvo, aarreaitta,

ainoa hapen lähde.

Ei ulotu ihmisen ymmärrys

merille ja autiomaihin

soille ja jäätiköille

laskeumien ja virtausten äärirajoille.

 

Kohtuus meidät pelastaisi

ja yksilöiden kunnioitus,

ihmisten, eläinten ja kasvien.

Ei tarvitsisi riistää ja kuluttaa

kun huomaisi mitä meillä jo on.

Tulisi suojella ja vaalia,

etsiä kauneutta ja hiljaisuutta

alkaen omasta sydämestä.

kuva: Bob Richards Nature CC0

KOIRAT

 

Mäyräkoiria kaupungin kaduilla,

lähetetäänkö ne käytäviin petoja kohtaamaan

ahtaudessa haavoittumaan?

Karkeakarvaiset, pitkäkarvaiset, sileäkarvaiset, perheen lemmikit.

 

Ajokoirat tutka pannassa susiliivit päällä,

heikoille jäille, liikenteen uhreiksi.

Hirvikoirat, karhukoirat onneaan koittamassa,

ettei osuisi luoti, sorkka tai kynsi.

 

Seurakoirat pissaa pidättämässä, toivottavasti terveinä,

trimmaus sattuu ja helteillä paksu turkki ahdistaa,

kun ei voi kauneuden takia leikata.

 

Ja se schäferi, joka on joko vanha ja sairas,

niin varoen se kulkee silmät sammuneina.

Tai sitten se on hakattu, ehkä sähköllä koulutettu.

Kierrän kaukaa ettei ahdistus purkaudu.

kuva: Pizabay

BOA

 

Pitopaikan tulee olla

pituus kertaa yksi.

Leveydeksi riittää puolet,

korkeutta ei  vaadita

kahta metriä enempää.

 

Silläkin on silmät, kauniit ja ruskeat,

joilla se voi sinua katsoa,

jos vain otat kontaktin.

Se on eläin,

voi olla viisaskin,

mutta varmasti osaa kärsiä.

 

Mahtaako sen selkään sattua,

kun ei voi kiemurtaa,

eikä kiipeillä,

eikä yhtään mitään.

Ainakin sen sielua särkee,

mutta kuka välittäisi käärmeestä.

 

Kuka haluaisi nähdä sen kauneuden,

kun se liikkuisi niin upeasti kuin käärme vain voi.

Ja kietoutuisi onnellisena kumppaniinsa.

 

Toivottavasti yhä suurempi joukko,

jotta se saisi eläinarvoa,

siinä missä nisäkkäätkin,

pikkuhiljaa omana itsenään

irrallaan ihmisten vallasta.

ZOONOOSI

Korona , hiv, ebola,
sars, zika, aids,
lintuflunssa ja hullun lehmän tauti.

Julmuudesta sakotetaan,
ei niitä olisi ollut,
jos olisimme kohdelleet
eläimiä kunnioittavasti.

Taas on tuhottu lintuja
ennen kuin korona iski.
Eikä villieläinten syöntiä kielletty
kuin epidemian ajaksi.

Luonto antaa anteeksi,
jos vain voi.

Vesi ja ilma kirkastuvat kilpaa.

kuva:wikipedia

ROTAT

 

Oletko nähnyt kuinka rotta kuolee myrkkyyn?

Se vikisee, vinkuu ja jäykistelee pientä kehoaan.

Ammattilaiset sanovat, että rotat eivät kärsi,

ja me uskomme ja katsomme kuinka ne pelaavat koripalloa.

 

Kuinka moni on nähnyt kuinka kissa kiduttaa rotan kuoliaaksi?

Vieraslaji joka on tuotu tänne tappamaan tai sisälle vangiksi,

harva viitsii ulkoiluttaa, moni kissa hylätään.

 

Eikö ihminen ole keksinyt

vaikka mitä keinoja,

ultraääntä, magneettia, esteitä, siisteyttä, sähköä…

 

Jospa ei tuhottaisi pieniä petoja.

Ne olisivat viehättävä näky,

jätettäisiin pala luontoa kodiksi.

 

Ihminen ei halua edes käyttää elävänä pyydystäviä loukkuja,

kun tappaminen on niin ikävää ja poiskuljetus noloa.

Mutta kyllä eläimen vapautusta kelpaa katsella,

ilo läikähtää rinnassa.

ELÄMÄN TARKOITUS

Millainen on kyllin hyvä elämä

jota ei kadu kuolinvuoteella?

Minulle se on sellainen,

jossa on voitolla

edes hitusen

kärsimyksen nollasummapelissä.

Ettei ole tuottanut

kärsimystä enemmän

kuin vähentänyt.

Ensin pitää selvittää mitä kärsimys on.

Jos rajoittaa sen läheisiin tai kotimaahan

pääsee helpommalla, ei helpolla kuitenkaan.

Jos ulottaa sen kehitysmaihin, eläimiin ja luontoon,

on jo valaistumisen tiellä.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Ei voi sivuuttaa viattoman kärsimystä

sillä perusteella

ettei se ole samaa joukkoa, samanlainen, saman lajinen.

Ei pidä miettiä liikaa,

vaan elää oman tarpeensa mukaisesti.

Tai voi tehdä tekoja,

jotain itselle ominaista,

parantaa maailmaa

aivan omalla tavallaan.

Arvo sekin on,

että on olemassa,

esimerkkinä toisille,

kohtuullisuudesta.

Opettaa lapsilleenkin,

missä kulkee raja

itsen ja itsekkyyden välillä,

kullakin omassa kohtaa.

Ja etsiä onnensa rakkaudesta

kaikkea elämää kohtaan.

ASENTOJA

Kissojen viehätys
eikös se perustu asentoihin ja eleisiin
niihin kymmeniintuhansiin viehkeisiin.
Miten voi olla niin paljon erilaisuutta,
siinä miten nukkuu, rentoutuu, leikkii,
on.

Jos ne olisivat vangittuja
ties minkä tarkoituksen tähden
mitä jäisi jäljelle.
Sellaisiako vain mitkä pyytäisivät hellyyttä
sellaisiako vain mitkä osoittaisivat pelkoa
sellaisiako vain mitkä näyttäisivät tylsistymisen.

Rakkaus niitä synnyttää, välinpitämättömyys tappaa.
Eleitä, asentoja.

SUPIKOIRAMME

Rasismia sitä se on,

spesismi, toisen vieraaksi sanominen,

meille kuulumattomaksi, taudinpesäksi.

Kuka sen on tänne tuonut,

itse se on kävellyt.

Mitä pahaa se on tehnyt

kummenpaa kuin kissa tai kettu.

Sehän syö mansikoita,

voi ei miten kamalaa.

Eikö niitä riitä meille,

meneekö joku konkurssiin.

Miten olisi aitaaminen,

kasvien, ei eläinten.

Toinen on lystikäs,

meille sopeutunut,

kohtaloonsa viaton.

Monet karanneet tarhalta,

kuten minkitkin,

joiden vieraudesta ei enää kehdata puhua,

vaikka aihetta enemmän olisi,

vesikoiden tähden, julmuuden vuoksi,

ihmisen, ei eläimen.

Pitääkö olla lajeja, toisia huonompia,

joita saa tuhota, harrastuksena kuolema.

Mikä saa ihmiset kiihkossa tappamaan,

ja laillisuudella itseänsä puolustamaan,

sitten kun pennut ovat nääntyneet.

kuva: Gary Bendig CC0

KETTU

Mulla on tilaa kaksi kertaa kaksi metriä.
Ne sanoo että se on liikaa.
Mutta mä tahdon kirmaista kaksi kilometriä aamuisin ja takaisin
ja löytää kumppanin kahden peninkulman päästä.
Ja jossain vaiheessa elämää
mä tahdon vaeltaa
kaksisataatuhatta miljoonaa askelta
ja katsoa mitä perillä on.
Mutta mä odotan kuolemaa
tässä verkkopohjan päällä
ja näen metsän laidassa ketun,
joka pyytää mua mukaan.

ELÄINTEN OIKEUDET

Hiljainen itku pyrkii pintaan
minun ja niiden joita ajattelen.
Mitä tässä voi
kun toiset eivät halua edes ajatella asiaa
tunnustaa kärsimyksen todellisuutta.

Täytyy vain luottaa
yhdessä samanlaisten kanssa,
että jonain aikana
joku viaton saa paremman huomisen,
ja vähitellen se joukko suurenee
ja pääsee esille tiedon valoon
melkein kaikkien mieliin,
tavallisten ihmisten
niiden jotka katuvat orjuutta, sotia, luonnon tuhoa
ja lopuksi hyväksikäyttöä: lasten, naisten, eri rotuisten,
eri lajisten.

(kuvauspaikka: Eläinsuojelukeskus Tuulispää)

ILMASTONMUUTOS

Me  olemme tappamassa itseämme,

lapsiamme, luontoamme.

Aivan liian iso asia,

että sitä käsitämme

sen kaikessa laajuudessaan,

maalla, merellä ja ilmassa,
avaruutta unohtamatta.

Paljastamme itsekkyytemme

oikein raadollisella tavalla,

sellaisella jota jälkipolvet eivät ymmärrä

jos eloon jäävät.

Viattomimmat vain kärsivät, 

luonto, eläimet ja kehitysmaiden kurjat.

Mielenrauhamme on menetetty.

Liian myöhään on tiedemiehiä uskottu,

liian hyviä olemme turtumaan,

toisiamme  syyttelemään

maailmanloppua viettämään,

salaamaan rahan tai vallan vuoksi.

Yhtäaikaa varotetaan ja mainostamalla vesitetään.

Valtavaa uhkaa vastaan tarjotaan  pieniä tekoja.

Ainut toivo on lapsissa

joita aidosti rakastetaan

tuskaisella ja epätoivoisella tavalla.

Vanhempien raivo voi vielä maailman keikauttaa.

Ja nuorissa
jotka eivät ole  itsetuhoisuuteen vaipuneet,

ja omantunnonaroissa,
sankareita tai ei, mutta loppuun asti yrittävät.

Jospa luonto elvytettäisiin
viimeisillä korisevilla hetkillään

taas hengittämään omilla keuhkoillaan.

Mieluummin ennen,

että olisi jalompaa olla ihminen

ja kaikin tavoin jäljellä kauneutta ja elämää.

(kuva: Pixabay)

PORSAS

Olen pieni ja vaaleanpunainen
monet sanovat että söpö ja fiksu.
Mutta vaikea ymmärtää
miksi äitini ei pääse liikkumaan, 

miksi hän on häkissä.
Vaikea ymmärtää
miksi olemme aina sisällä
miksi monia meistä satutetaan
miksi ruoka on aina samaa
miksi olemme ahtaasti ja hajussa loputtomassa tylsyydessä.

Aavistan pahaa, kauhua ja kuolemaa,
kunpa se tapahtuisi ilman pelkoa, ilman fyysistä tuskaa.
Mutta ei, ei se taida,
sellainen on vain harhaa, turhaa toivetta,
sellaisten kuvittelua ja omantunnon turrutusta, jotka tahtovat syödä meidät,
eivät tiedä paremmasta tavasta olla ja elää.

(kuva: Pixabay)
































KATKARAPU

Moniko pitää sinua edes eläimenä?
Olet vain ruokaa arjessa ja juhlassa.
Moniko tietää millainen olet vapaana, omana itsenäsi,
kotonasi?
Moniko ajattelee että ruokana olet aina 
kuoliaaksi keitetty?
Moniko miettii että tunnet silloin kipua?
Harva tietää, aniharva välittää.
Ehkä vain he,
jotka muutenkin paljon piittaavat,
kärsimyksen määrästä planeetallamme.

(kuva: Pixabay)


































TARHAMINKKI

Näen unta suuresta vedestä,
mitä se oikein on.
Ehkä jotain mikä poistaisi pelon,           
jotain jossa voisin liikkua
ilman että tassuihini sattuu.
Jotain jossa voisin hoitaa
pentuni niin kuin pitää.
Joskus taivaalta tulee lunta
ja se sulaa häkkiini.
Sanotaan että se on vettä,
aavistus paratiisista.
Mutta pian se jo jäätyy
kuten vesikuppinikin.
Ja oloni on niin kurja,
etten jaksa uneksia.

KANA JA SIKA

Kana, sika, koira, hevonen,
niin se vain menee älykkyysjärjestys, ihmisen mittaamana.
Miten menee eläinten kohtelu? Ei tässä järjestyksessä,
ainakaan meidän kulttuurissamme.
Ei tätä edes uskota, ei haluta myöntää,
että broilerikin on kana,
tai että virike ei ole virike
vaan sen irvikuva eläinten häkeissä.
Siat alennetaan saastaisiksi, jonnekin pois ihmisten luota,
jonnekin minne ei ole pääsyä kuin sakkojen uhalla.

Ei niille anneta edes aurinkoa, kanoille ja sioille.
Ei anneta rauhaa, ei anneta yksilöllisyyttä,
ei anneta armoa, ei hitustakaan rakkautta,
ajoittaista pelkoa vain ja luonnottomuutta.
Ruokaa ne vain ovat,
ja sitä pitää saada halvalla.

(kuva:Pixabay)

LAPSI

Kirkassilmäinen lapsi masentuu,
kun hän ensi kerran,
tajuaa syövänsä eläimiä.
Syö pois, juo maitosi,
eivät ne kärsi, niin muutkin tekevät.
Et kai halua olla erilainen,
sua voidaan kiusata.
Et pärjää ilman, sairastut vielä.
Ei me jakseta,
muunlaista ruokaa tehdä.
Hän suree, vanhemmista ei ole tukea.
Siitä alkaa turtuminen, muuhunkin elämän pahuuteen.
Vaikeampi sitten vanhempana
on enää myöntää itselleen,
että toisenlaisuus on mahdollista,
toivon, toiminnan ja rakkauden kasvu.

(kuva: Pixabay)

IHMINEN PELASTAA ELÄIMEN

Se on uutinen

kun eläin pelastaa ihmisen

tai ihminen pelastaa eläimen

pahasta pulasta.

Mutta koko ajan sitä tapahtuu

vastavuoroista antamista.

Lemmikki elvyttää masentuneen,

koehiiri tylsistyy ja kärsii,

lehmä antaa ihan kaikkensa,

nahkansa, lihansa, maitonsa, vasikkansa,

tarhaeläimet turkkinsa,

metsät tyhjennetään eläimistä,

ihmisten tarpeisiin.

Me otamme löytökoiria

loukutamme kissoja

valitsemme kasvisruokaa

kulutamme eettisesti

lahjoitamme rahaa

laadimme lakeja

valistamme toisiamme.

Eikö olekin kohtuullista

auttaa niitä, jotka eivät osaa puoliaan pitää.

Niitä joille olemme velkaa

aikojen alusta asti.

Niitä joiden olisi pitänyt antaa elää omillaan

omassa rauhassaan.

Mutta eihän eläimiä voinut vastustaa,

ei voi nytkään,

jospa vain riistäisimme vähemmän ja rakastaisimme enemmän.

UUSI PONI

Ratsastuskouluun saapuu uusi poni

sellainen satuponi

sädehtiväsilmäinen ja lennokas

kiltti ja innokas

häntä kaarella, korvat törröllä

aivan kuin karvakin kiiltäisi.

Vain taitavat tytöt ratsastavat sillä

heitä ihaillaan.

Kaikki haluaisivat

mutta eivät uskalla:

ennen kuin askel madaltuu

ennen kuin into laantuu

ennen kuin häntä laskeutuu ja korvat painuvat sivuille päin

ennen kuin satukiltteys väistyy ärtyneisyyden tieltä

ennen kuin silmät sammuvat.

Sitten vuosien päästä kun karvakin himmenee

sillä on jo toivoa

päästä jälleen metsäteille

laukkaamaan vaivattomasti tyttö selässään.

Sellainen herkkä, joka ei satuta sen selkää,

ei vaadi liikaa, ei vedä suusta, ei lyö raipalla.

Sellainen jolle on pääasia rakastaa, ei ratsastaa.

(kuva: Pixabay CC0 Public Domain)


                                                                                                                                                                                                   


SONNI

Voi ei, sonni! Sanat jotka aluksi kuulin.

Ei sitten muuta, ei ole ollut eikä tule,

paitsi syntymä ja kuolema.

Ei ole mistä unia nähdä.

Syntymä oli ankea, huusin äitiäni viikon.

Kuolema on pelottava,

tällaiselle mikä ei ole mitään nähnyt.

Karsinan seinät, jalkoja särkee,

lehmät liikkuvat minä en.

Samaa ruokaa, toisten vankien katselua,

luonnoton sisäilma, keinovalo.

Tuotan lihaa, siinä se.

Mitään elämystä en saa, en pienintä hetkeä.

Odotan tyhjyyttä, jälleensyntymistä, ihmettä.

Jospa joku ohittaessaan  edes huomaisi minut,

jospa syntyisi sankaruus, jossa rakkaus ja valta,

ylittäisivät lajien rajat.

SUURIN OSA

Suurella osalla kissoista ja koirista

ei ole hyvä olla.

Jokin on usein vialla,

vaikka yrittäisimme.

Ulos luontoon ne kuuluvat,

sinne mistä lajinsa on lähtöisin,

eivät ihmiset voi vapautta korvata.

Ei ole niin pientä koiraa,  niin jalostettua kissaa,

ettei elämä maistuisi, itselle ominainen.

Ei kissaa, vieraslajia, voi päästää pienempiään kiduttamaan.

Ei koiraa, liikkuvaa sielua, voi asunnossaan elättää.

Ihmiset pelastelevat niitä toinen toisiltaan,

oikein hienoa, mutta eivät ne meille kuulu.

Jonkinlainen osa niistä voi oikein hyvin,

valjaissa ulkoillessaan, rakastettuina ja tärkeinä.

Ehkä jonain päivänä,

kun me ihmiset

käännämme jalostamisinnon henkiseksi ja itseemme,

ymmärrämme mitä me niiltä saamme ja mitä annamme.